Kaksivuotinen Pelitaiteen pääkaupunki -tapahtumakokonaisuus päättyy vuoteen 2023. Mitä saatiin aikaan?
Lue tästäMitä pelitaide on?
Pelit ovat olleet osa ihmiskunnan historiaa tuhansia vuosia. Vapaasta leikistä kehittynyt pelaaminen on vuosien saatossa saanut erilaisia merkityksiä kulttuureissamme. Ehkä pelit olivat alussa uskonnollisia rituaaleja, ehkä ne muodostuivat tarpeesta harjoitella metsästyksen ja kaupankäynnin kaltaisia, selviytymiseen ja kukoistukseen liittyviä taitoja. Pelit ovat palvelleet meitä ajanvietteenä, viihteenä, urheiluna ja bisneksenä.
Digitaalisten pelien kehitys yksinkertaisista televisiopingiksistä ja asteroidien ampumisista valtaviin vapaasti tutkittaviin virtuaalitodellisuuksiin on nostanut pelit taidekeskustelun piiriin. Nykyaikaiset digitaaliset pelit ovatkin monien eri taiteenlajien yhteenliittymiä. Musiikki, äänisuunnittelu, visuaaliset taiteet, elokuva, animaatio ja tarinankerronta liittyvät ohjelmakoodin avulla yhteen tiiviiksi, vastavuoroiseksi paketiksi, jossa kokija on myös keskeinen teoksen toteuttaja.
Teoksen rakentaminen kokijan toiminnan varaan on peleille erityinen piirre, jota ei löydy muista taiteenlajeista. Pelimekaniikat ja -säännöt yhdessä käyttöliittymien ja interaktiivisuuden kanssa antavat pelaajalle vastuun teoksen toteutumisesta. Peleissä kokija voi usein myös epäonnistua omassa roolissaan. Tällöin hän joutuu yrittämään haasteen päihittämistä uudestaan tai elämään oman epäonnistumisensa seurausten kanssa pelin loppuun.
Pelisuunnittelun nostaminen keskeiseksi pelitaiteen osaksi avaa pelitaiteen käsitteen digitaalisista peleistä lautapeleihin, pöytäroolipeleihin, live-roolipeleihin eli larppeihin, elämyshuoneisiin ja varmasti moniin muihin suuntiin, joista emme vielä edes tiedä.
Digitaalisten pelien parissa kasvaneille sukupolville pelit ovat luonteva itseilmaisun ja taiteen tekemisen muoto.
Pelitaide käsitteenä kätkee sisäänsä kaikenlaiset pelit aina digitaalisista peleistä lautapeleihin ja roolipeleihin.
Pelien tekijät ovat myös alkaneet käyttää välinettään henkilökohtaisten kokemusten välittämiseen, yhteiskunnallisten ilmiöiden kommentointiin ja moniin muihin sellaisiin taiteen tehtäviin, jotka ovat meille tuttuja muista taiteen lajeista. Vaikka viihteellisyys ja todellisuuspako ovat edelleen suuressa roolissa, löytyy pelikentältä valtava määrä pysäyttäviä, koskettavia, ilahduttavia, hämmentäviä ja vihastuttavia teoksia. Digitaalisten pelien parissa kasvaneille sukupolville pelit ovat luonteva itseilmaisun ja taiteen tekemisen muoto.
Pelitaiteen pääkaupunki nostaa esille pelejä omana taiteen muotonaan. Tarjolla tulee olemaan monenlaista pelattavaa, kepeästä viihteestä raastavaan draamaan. Teknologiset raja-aidat eivät tule pidättelemään pelejä, jotka levittäytyvät kännyköiden ja tietokoneiden ruuduilta kaupunkiympäristöön ja kehollisiin kokemuksiin. Pelitaiteen pääkaupungissa uskalletaan myös kokeilla uutta, epäonnistua ja yrittää uudelleen.
Pelaamisen lisäksi tullaan myös puhumaan peleistä ja pelikulttuurista. Luentosarjat ja seminaarit avaavat monipuolisia ja syvällisiä näkökulmia pelien tekemiseen, peleihin ja pelaamiseen. Pelien tekeminen niin ammattilaisten kuin ihan jokaisen voimin tulee olemaan osa toimintaa. Pelitaiteen pääkaupungissa merkitykselliset pelit tulevat tavoittamaan kaikki, koululaisista senioreihin.
Lue myös:
Mad Mikkeli 23.9.2023
Capital of Game Art on mukana Mikkelin Mad Mikkeli -festivaalilla 23.9.2023 klo 11.00 alkaen!
Lue tästäTrain-pelin pelisessiot joulukuussa
Ainutlaatuista Train-lautapeli-installaatiota pääsee pelaamaan PeliPoikilo-näyttelyssä lauantaina 10.12.
Lue tästä